Finnish 
English 
Afrikaans 
Amharic 
Arabic 
Assamese 
Belarusian 
Bosnian 
Chinese 
German 
Greek 
Spanish 
French 
Japanese 
Korean 
Portuguese 
Myanmar 
Russian 
Thai 
Uighur 
Dutch 
Indonesian 
Romanian 
Turkish Käsittely ruostumattomasta teräksestä
Ruostumattoman teräksen pintakäsittely määrää vesipullon esteettisyyden, kestävyyden, korroosionkestävyyden ja helppouden. Tuotannossa WONISI käyttää erilaisia prosessointimenetelmiä tuotteen muodon ja käyttöskenaarioiden mukaan vesipullot/ juomalasit.
Ruostumaton teräs on lyhenne ruostumattomasta haponkestävästä teräksestä, ja teräslajeja, jotka kestävät heikkoja syövyttäviä aineita, kuten ilmaa, höyryä, vettä tai joilla on ruostumattomia ominaisuuksia, kutsutaan ruostumattomaksi teräkseksi.
Yleensä tavallinen ruostumaton teräs jaetaan kolmeen luokkaan metallografisen rakenteen mukaan: austeniittista ruostumatonta terästä, ferriittistä ruostumatonta terästä ja martensiittista ruostumatonta terästä.
1. Ruostumattoman teräksen yleiset pintakäsittelymenetelmät
1.1 Johdatus ruostumattoman teräksen lajikkeisiin
Ruostumattoman teräksen pääkomponentit: sisältävät yleensä kromia [Cr], nikkeliä [Ni], molybdeeniä [Mo], titaania [Ti] ja muita korkealaatuisia metallielementtejä.
Tavallinen ruostumaton teräs: kromi ruostumaton teräs, joka sisältää yli 12% Cr; nikkeli-kromi ruostumaton teräs, sisältää Cr≥18%, sisältää Ni≥12%.
Luokitus ruostumattoman teräksen metallografisesta rakenteesta: on olemassa austeniittisia ruostumattomia teräksiä, kuten: 1Cr18Ni9Ti, 1Cr18Ni11Nb, Cr18Mn8Ni5. Martensiittista ruostumatonta terästä, kuten: Cr17, Cr28 jne.
1.2 Ruostumattoman teräksen yleiset pintakäsittelymenetelmät
Yleisesti käytettyjä ruostumattoman teräksen pintakäsittelytekniikoita ovat seuraavat käsittelymenetelmät: pinnan luonnollisen värin valkaisukäsittely, pintapeilikirkaskäsittely ja pinnan värjäyskäsittely.
Pinnan valkaisuhoito: Ruostumattoman teräksen työstössä syntyy mustaa oksidikerrosta kelauksen, reunasidonta-, hitsauksen tai keinotekoisen pintalämmityksen jälkeen. Tämä kova harmaa-musta asteikko koostuu pääasiassa kahdesta EO4:stä, NiCr2O4:stä ja NiF:stä. Aiemmin fluorivetyhappoa ja typpihappoa käytettiin yleisesti vahvaan korroosionpoistoon. Tämä menetelmä kuitenkin maksaa paljon, saastuttaa ympäristöä, on haitallinen ihmiskeholle ja on erittäin syövyttävä, joten se poistetaan vähitellen. Tällä hetkellä on olemassa kaksi päämenetelmää oksidihilseen käsittelyyn:
⑴ Hiekkapuhallus (shot) -menetelmä: käytetään pääasiassa lasihelmien ruiskutusmenetelmää mustan oksidin poistamiseksi pinnalta.
⑵ Kemiallinen menetelmä: Käytä upotukseen saastumatonta peittauspassivointipastaa ja myrkytöntä puhdistusliuosta, jossa on epäorgaanisia lisäaineita huoneenlämpötilassa. Ruostumattoman teräksen luonnollisen värin vaalentamisen tavoitteen saavuttamiseksi. Käsittelyn jälkeen se näyttää periaatteessa himmeältä väriltä. Tämä menetelmä sopii paremmin suurille ja monimutkaisille tuotteille.
(3) Pintapeilin kirkas käsittelymenetelmä: Ruostumattomien terästuotteiden monimutkaisuuden ja käyttäjien vaatimusten mukaan voidaan käyttää menetelmiä, kuten mekaaninen kiillotus, kemiallinen kiillotus ja sähkökemiallinen kiillotus, jotta voidaan saavuttaa peilikiilto. Näiden kolmen menetelmän edut ja haitat ovat seuraavat:
Mekaaninen kiillotus: hyvä tasoitus, korkea työvoimaintensiteetti, vakava saastuminen, monimutkaisia osia on vaikea käsitellä ja kiilto heikkenee.
Kemiallinen kiillotus: Se voi kiillottaa monimutkaisia osia korkealla tehokkuudella, nopealla nopeudella ja riittämättömällä kirkkaudella. Kiillotuksen aikana karkaava kaasu vaatii tuuletuksen.
Sähkökemiallinen kiillotus: peilikiilto voidaan säilyttää pitkään, prosessi on vakaa, vähemmän saasteita ja alhaiset kustannukset. Monimutkaiset osat vaativat apumoottorilaitteita ja jäähdytystä massatuotantoon. Voidaan käyttää laajasti eri tuotantolinjoilla.
Pintojen värjäyskäsittely: ruostumattoman teräksen värjäys ei ainoastaan anna ruostumattomasta teräksestä valmistettuja tuotteita eri väreillä, lisää tuotteiden mallien ja värien valikoimaa, vaan myös parantaa tuotteiden kulutuskestävyyttä ja korroosionkestävyyttä. Ruostumattoman teräksen värjäysmenetelmät ovat seuraavat:
(1) Kemiallinen hapetusvärjäysmenetelmä;
⑵ Sähkökemiallinen hapetus väritys menetelmä;
(3) Pitkäaikainen pinnoitusoksidivärimenetelmä;
⑷ Korkean lämpötilan hapetusvärjäysmenetelmä;
⑸ Höyryfaasipyrolyysivärjäysmenetelmä.
Lyhyt katsaus eri menetelmiin on seuraava:
(1) Kemiallinen hapetusvärimenetelmä: Tietyssä liuoksessa kalvon väri muodostuu kemiallisella hapetuksella, mukaan lukien dikromaattimenetelmä, natriumsuolasekoitusmenetelmä, vulkanointimenetelmä, happohapetusmenetelmä ja alkalinen hapetusmenetelmä. Yleensä "Inco-menetelmää" [INCO] käytetään enemmän, mutta jos haluat varmistaa saman tuote-erän värin, sinun on käytettävä vertailuelektrodia ohjaamiseen.
(2) Sähkökemiallinen värjäysmenetelmä: kalvon väri muodostuu sähkökemiallisella hapetuksella tietyssä liuoksessa.
(3) Kemiallinen menetelmä ionipinnoitusoksidin värjäysmenetelmälle: ruostumattoman teräksen työkappale sijoitetaan tyhjiöpäällystyskoneeseen tyhjöhaihdutuspinnoitusta varten. Esimerkiksi: titaanipinnoitetut kellokotelot ja kellon hihnat ovat yleensä kullankeltaisia. Tämä menetelmä soveltuu suurien tuotteiden käsittelyyn. Suurten investointien ja korkeiden kustannusten vuoksi pienet erät eivät ole kustannustehokkaita.
⑷ Korkean lämpötilan hapetusvärimenetelmä: upota työkappale tiettyyn sulaan suolaan tietyn prosessiparametrin ylläpitämiseksi, jotta työkappale muodostaa tietyn paksuisen oksidikalvon ja esittelee erilaisia värejä.
⑸ Höyryfaasipyrolyysivärjäysmenetelmä: se on monimutkaisempi ja vähemmän käytetty teollisuudessa.
1.3 Hoitomenetelmän valinta
Se, mikä menetelmä ruostumattoman teräksen pintakäsittelyyn valitaan, riippuu tuotteen rakenteesta, materiaalista ja erilaisista ulkonäkövaatimuksista, ja valitse sopiva käsittelymenetelmä.
Langallinen piirtäminen
Hiekkapuhallusmenetelmä
Pintapeilin kirkas käsittelymenetelmä
2. Ruostumattomien teräsosien korroosion yleiset syyt
2.1 Kemiallinen korroosio
Pinnan saastuminen: työkappaleen pintaan kiinnittynyt öljy, pöly, happo, alkali, suola jne. muuttuvat syövyttäviksi aineiksi tietyissä olosuhteissa ja reagoivat kemiallisesti tiettyjen ruostumattomien teräsosien komponenttien kanssa, mikä johtaa kemialliseen korroosioon ja ruosteeseen.
Pinnan naarmut: Kaikenlaiset naarmut vahingoittavat passivointikalvoa, heikentävät ruostumattoman teräksen suojakykyä ja reagoivat helposti kemiallisten välineiden kanssa, mikä johtaa kemialliseen korroosioon ja ruosteeseen.
Puhdistus: Peittauksen ja passivoinnin jälkeen puhdistus ei ole puhdasta, jolloin jää nestettä, joka syövyttää suoraan ruostumattomia teräsosia (kemiallinen korroosio).
2.2 Sähkökemiallinen korroosio
Hiiliteräksen saastuminen: naarmut, jotka aiheutuvat kosketuksesta hiiliteräsosien ja syövyttävien väliaineiden kanssa, muodostavat ensiöparistoja sähkökemiallisen korroosion tuottamiseksi.
Leikkaus: Ruosteille alttiiden aineiden, kuten leikkauskuonan ja roiskeiden sekä syövyttävän materiaalin tarttuminen muodostaa ensiöparistoja sähkökemiallisen korroosion tuottamiseksi.
Leivontakoulu: Liekin kuumennusalueen koostumus ja metallografinen rakenne muuttuvat epätasaisesti ja muodostavat syövyttävän väliaineen kanssa primääriakun aiheuttaen sähkökemiallista korroosiota.
Hitsaus: Fyysiset viat (alleleikkaus, huokoset, halkeamat, epätäydellinen sulautuminen, epätäydellinen tunkeutuminen jne.) ja kemialliset viat (karkeat rakeet, huonot kromiraerajat, erottuminen jne.) muodostavat primaariakkuja syövyttävän väliaineen kanssa. sähkökemiallinen korroosio.
Materiaali: Ruostumattoman teräksen kemialliset viat (epätasainen koostumus, S-, P-epäpuhtaudet jne.) ja pintafysikaaliset viat (huokoisuus, trakooma, halkeamat jne.) edistävät syövyttäviä aineita sisältävien primaariakkujen muodostumista ja sähkökemiallista korroosiota.
Passivointi: Huono peittauksen passivointi aiheuttaa ruostumattoman teräksen pinnalle epätasaisen tai ohuen passivointikalvon, joka on altis sähkökemialliselle korroosiolle.
Puhdistus: Jäljelle jääneet peittauksen passivointijäämät ja ruostumattoman teräksen kemiallisen korroosion tuotteet muodostavat sähkökemiallista korroosiota ruostumattomien teräsosien kanssa.
2.3 Jännityskeskittyminen aiheuttaa helposti jännityskorroosiota
Lyhyesti sanottuna ruostumaton teräs on erityisen metallografisen rakenteensa ja pinnan passivointikalvonsa vuoksi vaikea ruostua kemiallisen reaktion vuoksi normaaleissa olosuhteissa, mutta se ei ole mahdotonta ruostua missään olosuhteissa. Syövyttäviä aineita ja kannustimia (kuten naarmuja, roiskeita, leikkaavaa kuonaa jne.) läsnäollessa ruostumaton teräs voi myös altistaa hitaita kemiallisia ja sähkökemiallisia reaktioita syövyttävien väliaineiden kanssa ja ruostua, ja korroosionopeus on melko nopea tietyissä olosuhteissa. aiheuttaa korroosiota, erityisesti piste- ja rakokorroosiota. Ruostumattomien teräsosien korroosiomekanismi on pääasiassa sähkökemiallinen korroosio.
Siksi ruostumattomien terästuotteiden käsittelyn aikana on ryhdyttävä kaikkiin tehokkaisiin toimenpiteisiin korroosioolosuhteiden ja -syiden estämiseksi mahdollisimman paljon. Itse asiassa monilla korroosio-olosuhteilla ja -syillä (kuten naarmuilla, roiskeilla, leikkaavalla kuonalla jne.) on myös merkittäviä haitallisia vaikutuksia tuotteen ulkonäön laatuun, ja ne pitäisi ja täytyy voittaa.
Ruostumattoman teräksen kirkkausluokka kiillotuksen jälkeen
Visuaalisella menetelmällä kiillotetun osan pinnan kirkkaus jaetaan 5 tasoon:
Taso 1: Pinnalla on valkoinen oksidikalvo ilman kirkkautta;
Taso 2: Hieman kirkas, ääriviivat eivät näy selvästi;
Taso 3: Kirkkaus on hyvä ja ääriviivat näkyvät;
Taso 4: Pinta on kirkas ja ääriviivat näkyvät selvemmin (vastaa sähkökemiallisen kiillotuksen pinnan laatua);
Taso 5: Kirkas kuin peili.
